Keinu

 

Kello soi välitunnin merkiksi. Luokka ryntää yhtenä laumana ovelle. Opettajan huudot rauhoittumisesta kaikuvat jo tyhjässä luokassa. Tyttö menee muiden joukossa ulos luokassa. Tyttö katsoo jalkoihinsa kävellessään, hänellä on jalassa uudet lenkkarit, jotka loistavat kilpaa juuri vahatun lattian kanssa. Hän ottaa punaisen, kuluneen takkinsa naulakosta ja pukee sen päälleen laskeutuessaan portaat alas. Hän on aina pelännyt näitä portaita. Ne ovat jyrkät, liukkaat ja tyttö on varma, että hänen kallonsa halkeaisi helposti, jos hän menettäisi tasapainonsa. Hän on nähnyt portaista jopa unta, kuinka ne katoavat hänen altaan ja hän putoaa tyhjyyteen. Hän heräsi kauhuissaan uneen eikä nukkunut enää sinä yötä. Sama uni on toistunut liian monta kertaa.

Pihalla on jo peli käynnissä. Piha tuntuu suurelta, joskus jopa pelottavalta. Se rajautuu peltoon, jolta puhaltaa usein hyytävä tuuli nostaen pihan hiekasta pölypilviä. Tytön tekisi mieli mennä pelaamaan jalkapalloa poikien kanssa, mutta luokan tytöt odottavat häntä jo heilutellen hyppynarua. Tottakai hän voi pyörittää. Hän ei pidä hyppimisestä. Tuntuu liian usein kuin pissat tulisivat housuihin, eikä hän halua, että joku haistaa pissan. Hän ei halua ylipäätään, että joku huomaisi hänessä mitään muista poikkeavaa.

Tyttö katsoo, kun muut hyppivät, hymyilee muiden mukana. Laskee hyppyjä, laulaa loruja.

-          No, hyi, sanoo yksi muista tytöistä.

Tyttö näkee, kuinka luokalle viime viikolla tullut tyttö, Susanna katselee kaihoisasti hyppyleikkiä.

-          Mene pois, sä haiset, sanoo hyppynarun omistaja, ei me oteta sua mukaan.

Susanna kääntyy pois. Tyttö näkee tämän ryhdin menevän kasaan ja olkapäiden alkavan täristä. Hän tekee päätöksensä.

-          En jaksa enää pyörittää, meen pois, hän sanoo ja laittaa hyppynarun maahan.

Hän rientää Susannan luo.

-          Tuutko keinumaan? Mä tykkään keinua, siinä melkein kuin lentää.

Susanna hymyilee varovasti ja seuraa tyttöä keinuille.

Tyttö ottaa vauhtia keinussa ja nauraa.